2006-02-13

Fable: The Lost Chapters (PC) ***

Tuli pelailtua tuo Fable:n PC-käännös, Fable: The Lost Chapters -peli läpi. Pelin ideana on kehittyä pienen kylän pienestä räkänokasta Albionin mahtavimmaksi sankariksi. Harmillisesti tämä elämänkaari-idea oli aika pahasti laiminlyöty sitten toteutusvaiheessa. Olisi ollut mielenkiintoista pelata useita eri hahmon ikävaiheita vähän laajemmin ja pidempään. Ja vaikka niin, että varhaisten aikojen teot sitten vaikuttaisivat myöhempien aikojen tapahtumiin ja maailmaan. Nyt lapsuusosuus kaikki tehtävät koluten oli muutamassa kymmenessä minuutissa pelattu läpi ja teini-iän harjoitteluvuodet olivat vain yksi tehtävä, joka oli (typerän tallennussysteemin takia) pakko pelata kerralla huitaisten.

Nykypelien tyypillinen juonen ja tarinan köyhyys kyllä vaivasi, mutta onneksi semi-avoin maailma korvaa moista heikkoutta aika paljon. Vaikka ympäröivä maailma oli melko elävä, jäi pelistä kuitenkin aika jämähtänyt maku. Monella tekijällä, millä voisi olla vaikutusta sankarin asemaan maailmassa, ei ollut mitään merkitystä.

Xboxin Fablen juonen lisäksi oli TLC:n loppuun liimattu väkisinväännettyä lisätekemistä. Tämä kuitenkin oli sikäli hyvä asia, että vasta pelin loppuvaiheessa parempien vastustajien kanssa, onnistuin kuolemaankin kerran taistelussa. Eli yleisesti ottaen peli oli hyvin helppo. Tämä ehkä johtui turhan vahvasta taikuudesta, sillä itse selvitin suurimman osan taisteluista Enflame-taian avulla, ja loppuvaiheessa otin lisäavuksi ajanhidastustaian.

Pelistä löytyi myös erikoinen lapsus kaupanteossa. Ilmeisesti tarpeeksi hyvällä Guile-taidolla pystyi kauppiaiden kanssa tekemään itselleen loputtomasti rahaa. Ensin osti kaikki kauppiaan pullot, jolloin kauppiaan kysyntä kasvoi ja pulloista maksettava rahamäärä suureni, jolloin pystyi myymään välittömästi juuri ostamansa pullot voitolla. Tätä pystyi toistamaan niin kauan kun jaksoi.

Kokonaisuutena peli kuitenkin oli ihan viihdyttävä paketti. Albionin maailmaan pääsi vielä pyörimään läpipeluun jälkeenkin, jos jaksoi odottaa lopputekstit. Itse kolusin kuitenkin kaikki tehtävät, kaivuupaikat, kalastuspisteet, demon doorit (paria lukuunottamatta) ja hopea-avaimet (ja arkut) läpi, että maailmasta ei pelin jälkeen enää juuri tekemistä löytynyt. Peliaikaa kaikkine kikkailuineen meni reilut 20 tuntia.

Kolme tähteä viidestä.
Comments: Lähetä kommentti