2007-03-25

Wiin verkko-ominaisuudet

Sain yhdistettyä Wii-konsolin verkkoon ja pääsin testailemaan Wiin verkkopohjaisia kanavia, joista keskeisin on ehkä Internet Channel. Kyseessä on Opera www-selaimen Wii-versiosta, joka on vielä toistaiseksi beta-vaiheessa. Valmis selain julkaistaan ilmeisesti huhtikuun loppupuolella ja tulee sisältämään parannuksia ainakin sivun zoomailuun ja vieritykseen, käynnistymisaikaan ja osoitteiden kirjoittamiseen. Lisäksi suosikkeihin pääsee vastedes helpommin ja tilaa vievän alapalkin voi tarvittaessa piilottaa. Julkaisun jälkeen selain on ladattavissa ilmaiseksi kesäkuun loppuun, ja tämän jälkeen tulee maksamaan 500 Wii-pistettä, eli noin viisi euroa.

Hauskana lieveilmiönä täytyy mainita erityisesti Wiin selaimelle suunnitellut www-sivut. Erityisen mukavaksi työkaluksi olen havainnut tälläkin hetkellä taustalla soivan finetune-nettiradiopalvelun wii-version. Toinen toimivahko saitti on WiiCade, joka kokoaa sivuilleen linkkejä Wiillä pelattaviin flash-peleihin. Ja pikaisen haeskelun jälkeen tuli vastaan Wiisquid, joka listaa juuri Wiille-suunnattuja saitteja. Sivut on jaettu kategorioihin ja kuvattu lyhyesti linkin kera.

Wiin kanavista löytyy myös Wii Shop Channel, josta voi ostaa Wii Pointseilla Virtual Console -pelejä ja muuta ohjelmistoa. Lisäksi kanavalistassa on uutis- ja sääkanavat, joita en ole ihan hirveästi vielä penkonut läpi. Näiden seuraksi voi asentaa Everybody Votes -kanavan, missä saa äänestää päivän polttavista kysymyksistä (kuten siitä, että pitääkö pinaatista vai ei).

Wiin lisäksi sain yhdistettyä myös DS Liten langattomaan verkkooni ja sen verran ehdin sitäkin testata, että koin täysnöyryytyksen Metroid Prime Huntersin kolmen hengen verkkoräiskinnässä.

2007-03-19

Peli-wiki

Lähiaikoina on kohistu Wikipedian perustajan Jimmy Walesin starttaamasta uudesta peleihin keskittyvästä wikistä, gaming.wikiasta. Toistaiseksi sisältöä ei vielä ole mitenkään erityisen paljon, mutta jatkossa asia toivottavasti muuttuu. Eli kaikki vaan sitten kirjoittamaan suosikkipeleistään jotain.

Lisätietoja Sporesta

Tulevasta evoluutiopeli Sporesta on taas tihkunut lisäinformaatiota. Mielenkiintoisimmasta päästä on viisi julkaistua videota pelin eri evoluutiovaiheista:
  1. Solutaso
  2. Eläintaso
  3. Heimotaso
  4. Sivilisaatiotaso
  5. Avaruustaso
Lisäksi on pyörinyt vähän huhuja, että Spore olisi tulossa myös Wiille. Ainakin itse Will Wright on maininnut, että peli julkaistaan kaikille uuden sukupolven konsoleille. Lisäksi yksi Sporen kehittäjistä on julkisesti haukkunut Wiitä (ja pyytänyt anteeksi sanojaan). Ja ilmeisesti jotain juttua on myös liikkunut siitä, että Sporen Wii-version ja DS-version välillä olisi jotain interaktiota. Toivottavasti.

2007-03-18

Nintendo jyrää

Tulipa hankittua hiljattain parit pelikonsolit. Toinen television kylkeen ja toinen taskuun, eli Nintendon Wii ja DS Lite. Molemmat vaikuttavat olevan oikein päteviä vekottimia, tosin kokemusta ei vielä ole kummankaan laitteen osalta kuin muutamasta pelistä. En myöskään ole toistaiseksi kytkenyt Wiitä verkkoon, joten pelikoneen kaikkia oheistoimintoja en ole vielä päässyt ihmettelemään. Ja kun se langaton reititin tulee asennettua, niin samalla pääsen kokeilemaan DS:n Wi-Fi -ominaisuuksia.

Peleinä on tällä hetkellä Wiin mukana tullut Wii Sports ja The Legend of Zelda: Twilight Princess. DS:lle puolestaan löytyy Metroid Prime Hunters ja Dr. Kawashima's Brain Training: How Old Is Your Brain? -pelit. Sports sisältää muutamia pieniä (ja yksinkertaistettuja) urheilupelejä, joissa hyödynnetään vahvasti Wiin ohjaussysteemiä. Zelda puolestaan on tämän hetken kovimmat arvostelupisteet haalinut roolipelimäinen satuseikkailu. Metroid Prime ällistyttää grafiikoillaan, se kun on täysiverinen 3D-räiskintä käsikonsolille. Ja tuo aivojumppapeli on läjä pikkupelejä, joiden on tarkoitus kehittää... ...noh, aivoja. Näistä peleistä ehkä lisää joskus.

Tähän mennessä Wiin uusiksi ajateltu ohjainkapula Nunchuk-lisäkkeineen on vakuuttanut. Vaikuttaisi siltä, että ohjaimen rajat tulevat lähiaikoina vastaan lähinnä pelinkehittäjien päässä, eikä niinkään ohjaimien tarjoamassa tekniikassa. Itse olen ollut erityisen tyytyväinen myös siihen seikkaan, että ohjaimilla on pystynyt pelaamaan varsin perinteisellä tyylillä (joskin rennommassa peliasennossa). Ja huippua on myös se, että hermoja raastava tattitähtäys on (toivon mukaan) tuon kontrollerin kanssa pian historiaa.